HEIDI SAKARI

EDUSKUNTAVAALIEHDOKAS

SATAKUNTA

"Aika siirtyä sanoista tekoihin"

Tervetuloa kotisivuilleni

Kuka olen?


Porilainen kaupunginvaltuutettu


Satakunnan aluevaltuutettu


Eduskuntavaaliehdokas 2023


Suomalaisten hyvinvoinnin ja Suomalaisten arvojen sanansaattaja


Maatalouden ja omavaraisuuden sekä kotimaisen ruoan puolesta puhuja


Lasten, nuorten ja perheiden puolustaja


Mielenhyvinvoinnin edistäjä


mielenterveyden sekä mielenterveystyön korostaja

Politiikka

Poliittinen urani alkoi vuonna 2017, jolloin pääsin varavaltuutetuksi Porin kaupunginvaltuustoon. Kevään 2021 kuntavaaleissa pääsin Porin kaupunginvaltuutetuksi. Koen, että olen etuoikeutettu saadessani olla mukana vaikuttamassa oman kotikaupungin asioihin. Vuonna 2022 Suomen ensimmäisissä aluevaaleissa tulin valituksi Satakunnan hyvinvointialueen aluevaltuustoon. Mielenkiintoni politiikkaa kohtaan on kytenyt kauan, mutta vasta perheellistyminen sai minut ymmärtämään, kuinka tärkeää on palveluiden saatavuus ja Ihmisen hyvinvointiin vaikuttavat asiat. Valtakunnan politiikka on itselleni seuraava askel ja siksi olen kiitollinen päästyäni ehdolle Satakunnan Perussuomalaisten listalle


TÄRKEITÄ ARVOJA JA TEEMOJA

SUOMALAINEN MAATALOUS

✔️Maatalouden arvostus ja Suomalaisen ruokatuotannon tärkeys on maamme omavaraisuuden osalta erittäin isossa roolissa

✔️Tuottajan osuus tulee saada korkemmaksi ja maatalousyrittäjien hyvinvointiin sekä työssäjaksamiseen panostettava

✔️Maatalouden tukijärjestelmät vaativat korotuksia ja tuottajien työ ja sen arvostus pitää tuoda näkyväksi, jotta se välittyy kuluttajillekin

HYVINVOINTI

✔️Mielenterveyden edistäminen edellyttää toimintoja eri sektoreilla ja hyvinvointilähtöistä politiikkaa tulevaltaisuudessa.


✔️Varhaiskasvatus vaatii isoa mullistusta, jotta yhteiskuntamme tulevaisuudentekijät saavat hyvän pohjan ja turvallisen kasvuympäristön.


✔️Lapset, nuoret, työikäiset, vanhukset, jokaisen terveys ja hyvinvointi ovat toimivan yhteiskunnan peruspilari.


✔️Suomalaiset ansaitsevt enemmän panostusta oman maan kansalaisten hyvinvointiin

TURVAa Elämälle

✔️Työvoiman saaminen ja koulutuspaikkojen lisääminen takavaat meille osaajia ja veronmaksajia

✔️Omavaraisuuden korostaminen

Energian ja ruoantuotannon suhteen

✔️Kiusaamisen ehkäisyyn panostettava







OTA YHTEYTTÄ

Email

social

Facebook
Twitter Logo
Standard TikTok Logo